Aleksanterinkadun itäpääte

  • Artikkelin kirjoittaja:

Porvoon toinen pääväylä, Aleksanterinkatu on saamassa itäiseen päätepisteeseensä uuden maamerkin. Alue sisältyy kolmesta korttelista koostuvaan kaavakokonaisuuteen (AK 531). Suunnittelualue asettuu kaupunkirakenteellisesti merkittävään nivelkohtaan, missä vilkkaan risteysalueen ympärille sijoittuu monimuotoista rakennuskantaa.…

Jatka lukemistaAleksanterinkadun itäpääte

Kaunis kaupunki

  • Artikkelin kirjoittaja:

Harrastin nuoruudessani valokuvausta ja olen viime aikoina palautellut vanhoja taitoja mieleeni. Syksy on ollut täynnä kuulaita ja hienoja päiviä, joten olosuhteet kuvaamiselle ovat olleet otolliset. Kuvausteemaksi olen ottanut Porvoon rakennukset.…

Jatka lukemistaKaunis kaupunki

Suomen jyrkin katu

  • Artikkelin kirjoittaja:

Keskiajalla perustettu Sillanmäen mukulakivikatu Vanhassa Porvoossa on yksi Suomen vanhimpia katuja. Se on toisellakin tapaa ennätyksellinen. Sillanmäki lienee nimittäin myös Suomen jyrkin katu. Historiallisten rakennusten väliin jäävän kadun kapeus ja…

Jatka lukemistaSuomen jyrkin katu

Ihmiset tekevät torin

  • Artikkelin kirjoittaja:

Parempi pieni anti kuin suuri lupaus, kuuluu vihtiläinen sananlasku. Torialueen suunnitelmat lupaavat paljon. Laajan torialueen muuttaminen vetovoimaiseksi ja kotoisaksi kaupunkilaisten yhteiseksi "olohuoneeksi" ei kuitenkaan tule olemaan helppoa. Näyttävissä havainnekuvissa esitettyjen…

Jatka lukemistaIhmiset tekevät torin

Länsirannan keulakuva

  • Artikkelin kirjoittaja:

Citymarketin suunnitelmat alkavat konkretisoitua. Rakennuslupahakemus on tarkoitus jättää tänä vuonna ja rakentaminen on kaavailtu aloitettevaksi vuonna 2021. Valmista pitäisi olla kahden vuoden sisällä rakennusluvan saamisesta. Valtuustolle pidetyssä iltakoulussa Kesko vakuutteli,…

Jatka lukemistaLänsirannan keulakuva

Porvoon länsiväylä

  • Artikkelin kirjoittaja:

Tiedätkö mistä kaupungista alla oleva näkymä on? Olisiko vaikka Seinäjoki, Borlänge tai Cologne? Ei mikään edellä mainituista. Kyseessä on Porvoon Läntiselle Mannerheiminväylälle laaditun suunnitelman paraatikuva, missä esitellään tavoiteltua uutta kaupunkiympäristöä.…

Jatka lukemistaPorvoon länsiväylä

Sisällön loppu

Ei enää lisää sivuja ladattavaksi