Päivän ensimmäiset hikikarpalot alkoivat kohota otsalle samalla kun astelin loivasti alaspäin viettävää kävelykatua kohti keskustaa. Kivipäällysteinen polku mutkitteli matalien, vaaleaksi rapattujen talojen välissä, niin että näin kerralla vain parikymmentä metriä…
Kaupungin keskusta on liukuva käsite, jonka ihmiset mieltävät monin eri tavoin. Keskustasta puhutaan kuitenkin monessa yhteydessä, joten on tärkeää kyetä määrittelemään sen fyysiset ulottuvuudet. Esimerkiksi kaupungin stategiassa ja kaavoituksen yhteydessä…
Kaupunkien tiivistäminen on jo pitkään ollut kaupunkisuunnittelun tavoitteena. Sitä on perusteltu milloin kustannustehokkaammalla kaupunki-infralla, paremmalla julkisella liikenteellä, ekologisuudella tai taloudellisilla tekijöillä. Tiivistämisen vaikutukset eivät kuitenkaan ole näin yksiselitteiset. Kaupunkirakenteen tiivistäminen…
Luin vastikään yhdestä Saksan suurimmasta viikkolehdistä (Die Zeit) mielenkiintoisen artikkelin, joka liittyy kaupunkien keskustojen kuihtumiseen ja mahdollisiin toimenpiteisiin tämän kehityksen kääntämiseksi. Ongelma on kansainvälinen ja myös meillä täällä Suomessa moni…
Porvoon puistokadun kaavarunkoon liittyvä asemakaavaluonnos on nyt nähtävillä. Kaupunki on asettanut tavoitteet korkealle. Noin 1,5 hehtaarin alueelle olisi tarkoitus saada sijoitettua 25 000 rakennusneliötä, mikä tarkoittaa sitä, että paikka on…
Porvoolla on upea saaristo, mikä on kuitenkin jäänyt monelle paikallisellekin tuntemattomaksi. Poikkesin viikonloppuna ensi kertaa Pirttisaaressa, jonne pääsee Pörtö Linen kyydissä Kalkkirannasta ilmaiseksi. Kuva 1. Pörtö Linen alus lähti Kalkkirannan…
Keskiajalla perustettu Sillanmäen mukulakivikatu Vanhassa Porvoossa on yksi Suomen vanhimpia katuja. Se on toisellakin tapaa ennätyksellinen. Sillanmäki lienee nimittäin myös Suomen jyrkin katu. Historiallisten rakennusten väliin jäävän kadun kapeus ja…
Mannerheiminkadun sillan pyöräkaistakokeilu on synnyttänyt melkoisen myrskyn vesilasissa. Kommenteista päätellen kyseessä vaikuttaisi olevan vähintään koko autoliikenteen lopettaminen sillalla tai täydellinen keskustan yritysten motitus. On ihmetelty miksi tällaista hulluutta ylipäätään kokeillaan…
Citymarketin suunnitelmat alkavat konkretisoitua. Rakennuslupahakemus on tarkoitus jättää tänä vuonna ja rakentaminen on kaavailtu aloitettevaksi vuonna 2021. Valmista pitäisi olla kahden vuoden sisällä rakennusluvan saamisesta. Valtuustolle pidetyssä iltakoulussa Kesko vakuutteli,…
Tiedätkö mistä kaupungista alla oleva näkymä on? Olisiko vaikka Seinäjoki, Borlänge tai Cologne? Ei mikään edellä mainituista. Kyseessä on Porvoon Läntiselle Mannerheiminväylälle laaditun suunnitelman paraatikuva, missä esitellään tavoiteltua uutta kaupunkiympäristöä.…
Legendan mukaan Aleksanteri Suuri avasi Gordionin monimutkaisen solmun lyömällä sen miekallaan rikki. Torialueen elävöittämiseen liittyvät ongelmat ja erityisesti torin ja Vanhan Porvoon yhteyden parantaminen ovat olleet Porvoon oma Gordionin solmu.…
Porvoo on toteuttamassa Skaftkärrin kaupunginosaa keskustan kaakkoispuolelle. Alue on pyritty suunnittelemaan niin, että talot, palvelut, liikennejärjestelyt ja koko asuinympäristö toimivat mahdollisimman energiatehokkaasti. Alueen pinta-ala on noin 400 hehtaaria ja sinne…