Kylät ja kylien palvelut ovat Porvoossa olleet jo pitkään lakkautusuhkan alla. Kyläläiset ovat joutuneet toistuvasti perustelemaan oman asuinalueensa hyviä puolia ja kylien olemassaolon tärkeyttä. Silti kylät ovat jääneet päätöksenteossa lapsipuolen…
Kaupunkitilan laadusta käytävässä keskustelussa arvottamiseen liittyvät mielipiteet poikkeavat usein toisistaan ja ovat välillä jopa täysin vastakkaisia. Yhden mielestä kaunis ja tyylikäs rakennus on toisen mielestä ruma ja luotaantyöntävä. Yksilöllisten näkemysten…
Kaupunkien tiivistäminen on jo pitkään ollut kaupunkisuunnittelun tavoitteena. Sitä on perusteltu milloin kustannustehokkaammalla kaupunki-infralla, paremmalla julkisella liikenteellä, ekologisuudella tai taloudellisilla tekijöillä. Tiivistämisen vaikutukset eivät kuitenkaan ole näin yksiselitteiset. Kaupunkirakenteen tiivistäminen…
Usein viitataan kuluneeseen sanontaan ”kauneus on katsojan silmässä”, kun estetiikasta ja tyyliseikoista syntyy erimielisyyttä ja halutaan puolustella omaa näkemystä. Silloin ei useinkaan osata tai haluta perustella asiaa muulla tavoin kuin…
Porvoolla on upea saaristo, mikä on kuitenkin jäänyt monelle paikallisellekin tuntemattomaksi. Poikkesin viikonloppuna ensi kertaa Pirttisaaressa, jonne pääsee Pörtö Linen kyydissä Kalkkirannasta ilmaiseksi. Kuva 1. Pörtö Linen alus lähti Kalkkirannan…
Muistan omasta lapsuudestani, että jännittävät leikkipaikat olivat hauskimpia. Ne olivat ehkä jopa kiellettyjä paikkoja, missä saattoi kohdata mitä erikoisimpia pulmia ja pääsi vapaasti seikkailemaan. Lähimetsässä oli loistavia kiipeilypuita, ja vaikka…
Noin 12 km Porvoon keskustasta itään Pienen Pernajanlahden pohjoisrannalle, Jakariin, on useamman vuoden ajan suunniteltu noin 50 mökin siirtolapuutarhaa. Kaupunkikehityslautakunnan päätös hylätä hanke toukokuussa 2018 herätti joissakin kaupunkilaisissa ihmetystä. Julkisuudessa…
Kaavaluonnos 442: Hamari, alakoulun alue ja Gammelbackan metsä on herättänyt huolestuneita kannanottoja, eikä syyttä. Kaava-alueeseen sisältyy pieni osa Gammelbackan metsää, mikä on paikallisille erittäin tärkeä ympäristö ja siihen kajoamista millään…
Jokaisella ihmisellä pitää olla katto pään päällä, riittävästi ruokaa, perusterveydenhuolto, motivoivaa työtä ja ympärillä hyvä perhe ja muita läheisiä ihmisiä. On selvää, että elämän perusasioiden tulee olla kunnossa ennen…
Kansallisen kaupunkipuiston käsitteeseen tuntuu kaupunkilaisten taholta liittyvän paljon epätietoisuutta ja virheellisiä mielikuvia. Ajattelin hieman avata asiaa, koska kaupunkipuiston merkitys ja arvopotentiaali on monille hämärän peitossa. Tietoisuuden lisääntyessä kaupunkipuiston suomia mahdollisuuksia…