Kaikki rakennuspaikat eivät ole samanlaisia – eikä niiden tulisikaan olla. Jokaisella paikalla on oma historiansa, mittakaavansa, materiaalinsa ja tunnelmansa. Siksi rakennusten suunnittelussa tärkein taito ei ole vain arkkitehtoninen kekseliäisyys, vaan…
Mikä on rakennusten koristelun tarkoitus? Onko se vain pintaa ja tarpeetonta, vai kätkeytyykö siihen syvempi merkitys? Etenkin vanhemmissa tyylisuunnissa rakennuksia koristeltiin huomattavasti nykyistä enemmän. Runsaat friisit, huolellisesti muotoillut karmit, taidokkaat…
Kaupungin rakentaminen ilman menneisyyden kunnioittamista johtaa väistämättä sekä kulttuuriseen että sosiaaliseen köyhtymiseen. Historialliset rakennukset eivät ole pelkästään vanhoja rakenteita, vaan ne kantavat mukanaan tarinoita ja muistoja, jotka muodostavat kaupungin sielun.…
Yksilöllisyys ja oman identiteetin korostaminen ovat nykyisessä yhdenmukaistuvassa ja samankaltaistuvassa maailmassa kaupunkien vahvimpia vetovoimatekijöitä ja se tiedetään myös kaupunkimarkkinoinnissa. Tämän vuoksi melkoinen joukko suomalaisia kaupunkeja kuvaa itseään omaleimaiseksi. Esimerkiksi Helsinki,…
Lundinkadun entisen terveysaseman kehittämissuunnitelma ja siihen liittyvä asemakaava on kulkenut pitkän tien. Kaavan laatiminen aloitettiin kesällä 2016 ja sen jälkeen kaava on ilmestynyt tasaisin väliajoin kaupunkikehityslautakunnan asialistalle. Rakennuttaja haki suunnitteluvaraukselle…
Talon arvonmääritykseen liittyy monta seikkaa, joita ei ihan heti välttämättä tulisi edes ajatelleeksi. Uudisrakennuksen arvo on yleensä helpommin määriteltävissä, mutta mitä vanhemmasta rakennusta on kyse, sitä enemmän siihen voi olla…