Olen jo parin vuosikymmenen ajan seurannut huolestuneena kuinka kotikaupunkini Porvoon kulttuurihistoriallinen kaupunkiympäristö on pikku hiljaa jäänyt monotonisen arkkitehtuurin, elementtitornien ja massatuotannon jalkoihin. Nykyrakentamista ohjaavat kaupalliset eturyhmät vetoavat talouteen, tehokkuuteen ja…
Ajelin erään pienen paikkakunnan läpi ja silmiini pisti kovin tutun näköinen rakennus. Se oli täsmälleen samanlainen, minkä olin vastikään nähnyt omassa kotikaupungissani. Rakennuksilla oli samat muodot, rakenne ja materiaalit aina…
Porvoon Energian tontille ollaan tekemässä asemakaavamuutosta, missä rakennusoikeuden määrää lisätään merkittävästi vanhaan kaavaan nähden. Asia oli kaupunkikehityslautakunnan käsittelyssä 20.8. ja keskustelimme aiheesta siellä pitkään ja hartaasti. Esitin kaavan palauttamista valmisteluun,…
Miltä kuulostaisi, jos saisit itse suunnitella ja ideoida omaan lähiympäristöösi tehtäviä toimenpiteitä ja kaupunki maksaisi ja organisoisi niiden toteuttamisen? Olisiko alueellanne käyttöä uudelle pyöräteille, pitäisikö naapurustoon saada uusi lähipuisto tai…
Osallistamisen teema on nostettu vahvasti esiin Porvoon nykyisessä kaupunkistrategiassa. Tekstissä on esitetty muun muassa "Asukkaiden osallistumismahdollisuudet lisääntyvät" ja "Kaupunki kehittää jatkossa palveluitaan yhdessä asukkaiden kanssa jo palveluiden suunnitteluvaiheessa". Dokumentaatioissa nostetaan…