Kaupungin keskusta on liukuva käsite, jonka ihmiset mieltävät monin eri tavoin. Keskustasta puhutaan kuitenkin monessa yhteydessä, joten on tärkeää kyetä määrittelemään sen fyysiset ulottuvuudet. Esimerkiksi kaupungin stategiassa ja kaavoituksen yhteydessä…
Yksilöllisyys ja oman identiteetin korostaminen ovat nykyisessä yhdenmukaistuvassa ja samankaltaistuvassa maailmassa kaupunkien vahvimpia vetovoimatekijöitä ja se tiedetään myös kaupunkimarkkinoinnissa. Tämän vuoksi melkoinen joukko suomalaisia kaupunkeja kuvaa itseään omaleimaiseksi. Esimerkiksi Helsinki,…
Citymarketin suunnitelmat alkavat konkretisoitua. Rakennuslupahakemus on tarkoitus jättää tänä vuonna ja rakentaminen on kaavailtu aloitettevaksi vuonna 2021. Valmista pitäisi olla kahden vuoden sisällä rakennusluvan saamisesta. Valtuustolle pidetyssä iltakoulussa Kesko vakuutteli,…
Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksensä Länsirannan cittari-kaavaa koskevassa asiassa ja hylännyt kaikki kaavaan liittyvät valitukset. Kaava on nyt siis lainvoimainen ja mahdollistaa kaupungin, rakennusyhtiö Hartelan ja Keskon suunnitelmat alueen kehittämiseksi.…
Jokaisella kaupungilla on omat vetovoimatekijänsä. Porvoon kaupungin vetovoimatekijöitä ovat historiallinen ympäristö, Vanha Kaupunki, Porvoonjoen kulttuurimaisema, luonnonläheisyys, rauhallisuus, turvallisuus ja lyhyet kaupungin sisäiset välimatkat. Kaupunki koostuu myös sisäisesti monista eri tyyppisistä…
Taidetehtaan alueen uusissa havainnekuvissa on ilmeisesti pyritty mahdollisimman realistiseen näkemykseen. Kuvat ovatkin kuvateknisesti vaikuttavia ja hienoja. Kertovatko ne kuitenkaan totuutta tulevasta? Alkuvaiheen havainnekuvissa voidaan ja tuleekin jättää tilaa mielikuvitukselle, mutta…
Länsirantaa tulee kehittää, koska se nykyisessä muodossaan on varsin keskeneräinen alue. Kyse on lähinnä siitä millä tavoin ja minkälaiseksi sitä ollaan kehittämässä. Erilaisilla selvityksillä voidaan kyllä pyrkiä todistamaan, että liikenne…
Kävelin muutama päivä sitten Aleksanterinkadun sillan yli keskustasta taidetehtaan suuntaan. Huomasin, kuinka muutama lapsi odotteli tilaisuutta päästä Aleksanterinkadun yli sillan länsipäässä. Auto toisensa jälkeen pyyhälsi suojatien yli lapsia huomioimatta. Oli…
Porvoonjoki on kaupungin alkuajoista asti toiminut kaupungin elämänlankana. Se on toiminut liikenneväylänä ja kuljetusreittinä Hämeen ja Suomenlahden välillä ja sen ympärille on muodostunut teollisuutta, asutusta ja muuta aktiivista toimintaa. Vaikka…