On harmillista nähdä kuinka Empire-Porvoon vanhoista rakennuksista yksi toisensa jälkeen tulee elinkaarensa päähän. Rakennuksen heitteillejättö on tässä tapauksessa kestänyt kuitenkin jo niin pitkään, ettei edellytyksiä vanhan rakennuksen säästämiselle ole. Sen…
Päivän ensimmäiset hikikarpalot alkoivat kohota otsalle samalla kun astelin loivasti alaspäin viettävää kävelykatua kohti keskustaa. Kivipäällysteinen polku mutkitteli matalien, vaaleaksi rapattujen talojen välissä, niin että näin kerralla vain parikymmentä metriä…
Saako kaupunkilaisten oma mielipide riittävästi painoarvoa kaupunkikehittämisessä? Tuntuuko joskus siltä, että rakennusyhtiöt saavat vapaasti määritellä mitä ja miten tänne rakennetaan? Vaalitaanko Porvoon kaupunkikuvaa tarpeeksi vai annetaanko gryndereille vapaat kädet kaupunkikuvallisten…
Kaupungin keskusta on liukuva käsite, jonka ihmiset mieltävät monin eri tavoin. Keskustasta puhutaan kuitenkin monessa yhteydessä, joten on tärkeää kyetä määrittelemään sen fyysiset ulottuvuudet. Esimerkiksi kaupungin stategiassa ja kaavoituksen yhteydessä…
Kaarinassa on vireillä mielenkiintoinen projekti jossa lähestytään arkkitehtuuria ja kaavoitusta täysin uudesta näkökulmasta - vai pitäisikö sanoa perinteisestä näkökulmasta. Asian tekee merkittäväksi se, että kyseessä on ensimmäinen irtiotto viime vuosikymmenten…
Olen jo parin vuosikymmenen ajan seurannut huolestuneena kuinka kotikaupunkini Porvoon kulttuurihistoriallinen kaupunkiympäristö on pikku hiljaa jäänyt monotonisen arkkitehtuurin, elementtitornien ja massatuotannon jalkoihin. Nykyrakentamista ohjaavat kaupalliset eturyhmät vetoavat talouteen, tehokkuuteen ja…
Suojeltavaksi ja rakennushistoriallisesti arvokkaaksi arvioitu Teboilin funkkisrakennus on esitetty piilotettavan uuden ison rakennusmassan taakse. Tämä herättää typertynyttä ihmetystä. Jos Teboilin funkkisrakennus koetaan niin arvokkaaksi, että se suojellaan kaavassa, niin miksi…
Yksilöllisyys ja oman identiteetin korostaminen ovat nykyisessä yhdenmukaistuvassa ja samankaltaistuvassa maailmassa kaupunkien vahvimpia vetovoimatekijöitä ja se tiedetään myös kaupunkimarkkinoinnissa. Tämän vuoksi melkoinen joukko suomalaisia kaupunkeja kuvaa itseään omaleimaiseksi. Esimerkiksi Helsinki,…
Talon arvonmääritykseen liittyy monta seikkaa, joita ei ihan heti välttämättä tulisi edes ajatelleeksi. Uudisrakennuksen arvo on yleensä helpommin määriteltävissä, mutta mitä vanhemmasta rakennusta on kyse, sitä enemmän siihen voi olla…
Porvoo on täynnä hylättyjä kiinteistöjä, joiden kohtalo nousee puheenaiheeksi vuodesta toiseen. Mitä niille pitäisi tehdä ja mitä niille on mahdollista tehdä? Monen muun kaupunkilaisen tavoin olen ollut huolissani Porvoon rappeutuvista…
Keskiajalla perustettu Sillanmäen mukulakivikatu Vanhassa Porvoossa on yksi Suomen vanhimpia katuja. Se on toisellakin tapaa ennätyksellinen. Sillanmäki lienee nimittäin myös Suomen jyrkin katu. Historiallisten rakennusten väliin jäävän kadun kapeus ja…
Miten 2000-luvulla valmistunut alue voi näyttää ihan keskiaikaiselta hansakaupungilta? Onko kyseessä lavaste vai viihtyisä asuinalue? Uusvanha eli uustraditionalistinen tyyli jakaa vahvasti mielipiteitä. Joidenkin mielestä kyseessä on kulissi, väärennös tai huijaus.…