Julkaistu 23.7.2024 by Mika Varpio
Päivän ensimmäiset hikikarpalot alkoivat kohota otsalle samalla kun astelin loivasti alaspäin viettävää kävelykatua kohti keskustaa. Kivipäällysteinen polku mutkitteli matalien, vaaleaksi rapattujen talojen välissä, niin että näin kerralla vain parikymmentä metriä eteenpäin aina seuraavaan mutkaan asti. Leuto tuulenvire värisytteli rakennusten pihojen rehevää kasvillisuutta samalla kun haarapääskyt suorittivat aamun taitolentokuviota pilvettömällä taivaalla.
Jatkoin askeltamista, kunnes aloin kuulla edestä päin puheensorinaa. Mutkan takaa avautui pieni, viehättävä aukio. Ensimmäisenä silmiini pistivät aukion keskellä kasvavat kaksi suurta lehtipuuta, joka loivat viilentävän varjon aukion ylle. Puiden tuuheat latvukset ulottuivat lähes aukion laidasta laitaan, hipoen aukiota reunustavien talojen seiniä. Kolmion muotoiselle aukiolle johtivat kävelytiet kolmelta suunnalta, ja yhdeltä sivulta erkani pieni kuja kahden rakennuksen välistä isommalle rantatielle.
Aukion ja kävelyreittien keskellä, puiden alla, oli matalan kivimuurin rajaama terassi täynnä penkkejä ja pöytiä. Aukion ympärillä olevien talojen katutasossa oli leipomo, muutama ravintola ja baari. Aukio oli jaettu kahteen tasoon, ja alemmalle tasolle – jonka läpi yksi kävelyteistä kulki – oli sijoitettu sohvia rakennuksen seinän ja terassoidun muurin vierelle. Penkkien lisäksi ihmisiä istui portailla ja muurin päällä. Osa nautti pöydissä ravintolan antimista, mutta suuri osa istuskeli sohvilla ja penkeillä omia eväitä syöden tai vain levähtäen, rentoutuen ja ohikulkijoita katsellen. Sohvat ja tuolit olivat kaikkien vapaasti käytettävissä.
Paikka tuntui heti viihtyisältä ja kodikkaalta. Kävely alkoi tuntua jaloissa, joten istahdin hetkeksi aikaa yhdelle sohvista. Katselin ohikulkevia ihmisiä ja imin itseeni aukion tunnelmaa. Vaikka olin vasta puolimatkassa alkuperäisestä määränpäästä, tuntui kuin olisin jo saapunut perille. Vietin aukiolla miellyttävän puolituntisen, ennen kuin pakottauduin hitaasti jatkamaan matkaa.
Edellä oleva teksti kertoo Kroatian Bolin kaupungin Obala ja Ridina katujen risteyskohdassa sijaitsevasta aukiosta, mutta se voisi kuvata oikeastaan mitä tahansa Euroopan vanhojen kaupunkien lumovoimaisista pikku toreista tai aukioista.
Pienet aukiot
Mikä tekee näistä paikoista viihtyisiä? Mitä yhteistä on Bolin aukiolla ja esimerkiksi Barcelonan Plaça d’Oscalla, Tallinnan Roheline turgilla, Tukholman Brända tomtenilla tai Porvoon museotorilla?
Kaikki edellä mainituista – ja lukuisista muista viihtyisistä ja kodikkaista toreista ja aukioista – sijaitsevat kävelyväylien risteyskohdissa. Ne ovat riittävän pieniä säilyttääkseen intimiteettinsä ja niitä ympäröivät inhimillisen kokoiset rakennukset, joissa on usein vanhoja tyylipiirteitä. Kyseiset paikat ovat myös yllätyksellisiä; kaikki ei ole kerralla nähtävissä. Niistä löytyy turvallisia sopukoita – esimerkiksi puiden alta, rakennusten sisäänvedoista tai jostakin nurkkauksesta –, joista on hyvä tarkkailla elämää, mutta joissa voi itse olla hieman näkymättömissä. Aukiolla tai torilla on riittävästi istuma- ja seisomapaikkoja, joihin on helppo ja hyvä pysähtyä – esimerkiksi kahvilan tai ravintolan terassi, julkisia penkkejä, portaita, muureja tms. Erityisen tärkeää on, että paikassa voi istahtaa ja pysähtyä ilman että tarvitsee ostaa mitään. Paikan tulisi myös tarjota sopivassa määrin aurinkoa ja varjoa. Kasvillisuus pehmentää aukion kovia rajapintoja ja viihtyisyyttä lisää suuresti, jos aukiolla kasvaa yksi tai useampi iso puu.
Tällaisia pieniä aukioita ja toreja löytyy lähes jokaisesta Keski-Eurooppalaisesta kaupungista. Ne eivät yleensä ole kaupungin päätoreja tai isoimpia aukioita eivätkä ne huuda julki omaa olemassaoloaan. Paikalliset ne kyllä tuntevat ja tietävät. Ne ovat kaupungin viihtyisiä julkisia tiloja, joissa elämä etenee omaa verkkaista tahtiaan.
Isot torit
Kaupunki tarvitsee julkisia toreja ja aukioita; ne ovat suurimpia julkisia tiloja, joita kaupungeilla on. Mutta jos ne ovat liian suuria, ne tuntuvat ja näyttävät autioilta.
Suuret torit elävät ja hengittävät samojen periaatteiden mukaan kuin pienemmätkin paikat. Isoillakin toreilla liikkuvat ihmiset tarvitsevat suojaa ja turvallisuuden tunnetta, yllättäviä elementtejä ja inhimillistä lämpöä. Rakenteiden mittakaava on tärkeä: liian massiiviset rakennukset voivat tuntua vieraannuttavilta, kun taas ihmisen mittakaavassa rakennetut ympäristöt kutsuvat luokseen. Aktiiviset solut – pienet liikkeet ja kahvilat sekä muut toiminnalliset alueet – vetävät ihmisiä puoleensa ja saavat torit sykkimään.
Kuitenkin, mitä suurempi tila, sitä vaikeampaa siitä on tehdä vilkas ja eloisa. On helppo havaita, että ihmistiheyden ollessa liian vähäinen (Chistopher Alexanderin1 mukaan vähemmän kuin yksi ihminen per 28 m2), paikka alkaa nopeasti näyttää autiolta ja hylätyltä. Tämän välttämiseksi on tärkeää luoda ympäristöjä, jotka houkuttelevat ihmisiä viettämään aikaa yhdessä, olipa kyseessä sitten pieni aukio tai suuri tori.2
Porvoon kauppatori
Porvoon torin avoimuus huolestuttaa – sekä nykytilanne kuin myös tulevissa suunnitelmissa esitetty. Kauppatori on valtavan suuri paikka, josta on vaikea löytää intiimiä, kodikasta ja viihtyisää tilaa. Porvoon Kauppatorin mittasuhteet eivät poikkea olennaisesti muiden samankokoisten suomalaisten kauppatorien mittasuhteista. Korttelirakenne määrittelee torin mittasuhteet ja niiden sivujen pituudet ovat tyypillisesti 100–150 metriä. Suomalaisten kaupunkien torien haasteet ovatkin samantyyppiset. Markkinoiden ja muiden tapahtumien aikana ne ovat aktiivisia, mutta valtaosan ajasta ne seisovat tyhjillään ja ovat autioita. Tyypillistä suomalaisen kaupungin toria kiertävät isot autoväylät (ainakin joltakin sivulta) ja valitettavan usein toria rajaavat modernit, suoria lasi- ja betonipitoja sisältävät laatikkotalot. Se ei anna kovin hyvää lähtökohtaa viihtyisän torin luomiselle.
Kun tarkastellaan laajoja, avoimia, suosittuja ja vetovoimaisia aukioita, kuten Strasbourgin Place Kléberiä, Münchenin Marienplatzia, Prahan Staroměstské náměstía tai suomalaisille tutumpia Tukholman Stortorgetia ja Tallinnan Raekoja Plats -toria, huomataan että niitä ympäröivät vanhat historialliset rakennukset, jotka luovat aukiolle ainutlaatuisen tunnelman. Aukioiden reunoilla voi olla arkadeja – katettuja kävelykäytäviä, jotka tarjoavat varjoa ja turvaa, mutta myös sulautuvat osaksi torin elämää. Aukioita reunustavien rakennusten julkisivut ovat täynnä katsottavaa, silmäkarkkia, paljastaen aina uusia kerroksia, kun niitä lähestyy. Nämä aukiot elävät ja hengittävät erityisesti reunoiltaan. Mitä enemmän reunoilla tapahtuu, sen elävämpi koko aukio on.
Porvoon torin ympäriltä löytyy muutama hieno rakennus – esimerkiksi Kaupungintalo, Kulttuuritalo Grand ja Cafe Gabriolen rakennus –, mutta suuri osa vanhasta rakennuskannasta on valitettavasti tuhottu, ja korvattu se 1960- ja 1970-luvun rakennuksilla, kuten Seurahovilla ja Lundin kauppakeskuksella3, jotka eivät juuri kohota torin tunnelmaa. Emme siis voi kilpailla ihmisten kiinnostuksesta samoilla tekijöillä kuin edellä mainitut aukiot, joissa rakennusten arkkitehtuuri vetää puoleensa.
Avointa Porvoon toria reunustavat Rauhankatu, Raatihuoneenkatu, Piispankatu ja Lundinkatu. Ihmisten liikkuminen keskittyy näille reuna-alueille, kun taas keskeinen avoin alue jää usein tyhjäksi. Vain kun torilla tapahtuu, eli siellä on telttoja, myyntiautoja, koppeja ja muita rakenteita, mielenkiintoisten reunojen määrä lisääntyy hetkellisesti, mikä vetää ihmisiä puoleensa. Tämän tulisi olla pysyvämpi olotila, eli torin pitäisi kyetä vetämään ihmisiä puoleensa myös ilman jatkuvaa tapahtumavirtaa ja erityisjärjestelyitä. Tapahtumia ei kuitenkaan riitä kuin murto-osalle torin käyttöajasta. Jos tori seisoo valtaosan ajasta autiona ja tyhjillään ei olla saavutettu tavoitetta kaupungin elävästä ytimestä.
Toiveet ja todellisuus
Uudesta torisuunnitelmasta on laadittu näyttävä havainnekuva, jossa avoimella torilla tepastelee sadoittain ihmisiä, pyöräparkit ovat täynnä pyöriä ja 72 katettua myyntikojua näyttää pursuavan tavaroita. Kuvassa tori vaikuttaa heränneen eloon.
Torikauppa ei kuitenkaan ole enää sellaista mitä se oli sata vuotta sitten. Kaupankäyntitavat ovat muuttuneet merkittävästi ja on melko optimistista kuvitella, että torille oikeasti saataisiin kovinkaan usein järjestettyä noin suuret markkinat.
Voidaankin kysyä: onko kyseessä vain toiveita esittelevä havainnekuva, jonka suhde todellisuuteen on vääristynyt? Ilman jatkuvaa tapahtumavirtaa laaja, avoin ja kliinisen näköinen tori ei välttämättä houkuttele kovinkaan paljon ihmisiä luokseen. Entä jos todellisuus onkin entistä autiompi tori. En, usko että se on kenenkään toivoma tilanne.
Porvoon torilta olisi hyvä löytyä riittävästi tekemistä myös silloin, kun ei tarjolla ole mitään erityisiä tapahtumia, siis myös tavallisena arkipäivänä ja iltaisin.
Entä jos jaettaisiin torialue pienempiin osa-alueisiin? Tilanjakajana voitaisiin käyttää esimerkiksi rehevää kasvillisuutta, joka voisi itsessään luoda yllätyksellisen ja houkuttelevan tilan torialueen keskelle. Viherkeitaan läpi kulkevat esteettömät polut ja sen sisältä löytyvät pienet suojaisat oleskelupaikat penkkeineen ja vesialtaineen loisivat miellyttäviä tiloja myös yksittäisille ihmisille, eikä tori näyttäisi autioilta, vaikka siellä ei liikkuisi kerrallaan kuin kourallinen ihmisiä.
Tai sitten torin tilanjakajaksi voitaisiin rakentaa kauppahalli – esimerkiksi Tallinnan tai Joensuun tyyliin. Toisaalta markkinointitutkimukset ovat osoittaneet, ettei kauppahallille – ainakaan perinteisessä muodossaan – riitä kysyntää, joten sinnekin voisi olla haastavaa löytää toimijoita. Tyhjä kauppahalli ei ole sen parempi kuin tyhjä tori.
Suunnittelusta toteutukseen
Torin nykyisissä suunnitelmissa on paljon hyviä oivalluksia ja kannatettavia kehitysideoita. Parkkipaikkojen poistaminen torilta ja yksityisautoilun määrän vähentäminen toria reunustavilta teiltä on ehdoton edellytys viihtyisälle torille ja mahdollistaa sen, että ihmiset pääsevät hyödyntämän tilaa täysimääräisesti. Tämä on oikeastaan tilanne myös kaikilla edellä kuvatuilla, hyvin toimivilla ja viihtyisillä esimerkkitoreilla.
Porvoon torin pohjoisreunaan suunniteltu puistikko – joka toimii vastinparina Kaupungintalon edessä olevalle puistikolle – on erittäin hyvä ja kannatettava idea. Se varjostaa, imee hulevesiä, toimii katseenvangitsijana ja pehmentää Lundin rakennusten rajapintoja.
Uusi kaareva ja viherkattoinen paviljonki entisen Matkahuollon rakennuksen paikalla vaikuttaa myös viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta lisäävältä tekijältä. Haasteena on saada siihen yksityinen toimija, koska kaupungilla tuskin lienee mahdollisuutta tai kiinnostusta toteuttaa hanketta yksin.
Linja-autojen pysäkkien sijoittaminen torin laidoille voi olla toimiva ratkaisu. Edellytyksenä on, ettei busseja pysäköidä torin reunalle pitempiaikaisesti, vaan ne käyvät torin laidalla vain jättämässä ja ottamassa kyytiin matkustajia. Tämä edellyttää busseille torialueen ulkopuolista ajantasauspaikkaa – jollaista on suunniteltu Tarmolan alueelle.
Torin tulisi olla elävä paikka, missä tapahtumat tuovat sen sydämeen sykettä ja elämää. Mutta ei siinä kaikki – ympäristön täytyy olla sellainen, että se houkuttelee ihmisiä viettämään aikaa, kohtaamaan ja jakamaan hetkiä. Nuorille aikuisille tori ei ole vain ostoksia varten, se on paikka, jossa voi viipyä, nauttia ja olla4. Ihmiset vetävät ihmisiä puoleensa.
On vielä paljon pohdittavaa ja haasteita ratkaistavana, ennen kuin torin suhteen ryhdytään suunnittelusta toteutukseen.
Viitteet:
1. Chistopher Alexander et al., 1977, A Pattern Language, Oxford University Press, ISBN 978-0-19-501919-3
2. Ihmiset tekevät torin -blogi, 27.5.2020
https://aistimaa.fi/blog/ihmiset-tekevat-torin/
3. Osuuspankin talo on rakennettu 1970-luvulla, Seurahovin rakennus ja Kaupunginpuiston nurkalle sijoittuva kerrostalo 1960-luvulla sekä Lundin kauppakeskus 1990-luvulla.
4. Torin vetovoimaisuuden kehittäminen nuorten aikuisten näkökulmasta: CASE Oulun tori
https://www.theseus.fi/handle/10024/512426
