Lähiluonto ahtaalla

Porvoon kaupunki kasvaa ja kehittyy, mutta samalla sen viheralueet ja lähiluonto jäävät yhä ahtaammalle. Kaupunkistrategia puhuu kauniisti luonnon monimuotoisuuden ja lähiluonnon säilyttämisestä, mutta kaupungin uudet rakennushankkeet kertovat toista tarinaa. Tiivistämisvaatimusten kasvaessa viheralueet kutistuvat, ja maiseman vihreys vaihtuu asfalttiin ja betonipintoihin.

Piharatamo sinnittelee asfaltin, graniittisten reunakivien ja betonikivien peittämällä alueella Raatimiehenkadulla. Kuva. M. Varpio, 2024


Rakennushankkeiden vaikutusta lähiluontoon aliarvioidaan helposti, mikä voi johtaa ikäviin yllätyksiin. Porvoon kaupunkistrategian kirjaus ”Vaalimme luonnon monimuotoisuutta ja lähiluonnon säilyttämistä myös osana rakennettua ympäristöä” kuulostaa hienolta. Käytännössä rakennustehokkuuden tavoittelu kuitenkin johtaa usein siihen, että juuri lähiluonto jää kehityksen jalkoihin.

Lähiluonnon merkitystä sekä meille kaupunkilaisille että luonnon prosesseille ei aina tiedosteta riittävän hyvin. Kaupunkirakenteen tiivistäminen on tutkitusti tuonut mukanaan monia haasteita – ei pelkästään asuinympäristön viihtyisyyden ja asukkaiden hyvinvoinnin kannalta, vaan myös luonnon monimuotoisuuden, hulevesien hallinnan ja mikroilmaston näkökulmasta.

Porvoon viimeaikaiset kaava- ja rakennushankkeet sisältävät lukuisia esimerkkejä kaupungin viheralueiden hupenemisesta. Tarkastelin kolmea viime vuosina valmistunutta kohdetta lähivihreän näkökulmasta. Keskityin erityisesti maanvaraisten viheralueiden määrään sekä kasvillisuuden muutoksiin, sillä näillä on merkittävä rooli luonnon monimuotoisuuden sekä vedenkäsittelyn kannalta.

Uusilla alueilla viherrakenteet ovat paitsi pienempiä myös pirstaloituneempia. Monesti uudet viheralueet rakennetaan erilaisten keinotekoisten rakennekerrosten päälle, joka heikentää luonnollista vedenkäsittelyä. Rakennuksen vierelle sijoitettujen viherkaistojen alla on usein salaojitus ja pahimmillaan niiden vedet ohjautuvat lopulta rakennettuun hulevesiverkostoon sen sijaan, että vesi haihtuisi tai imeytyisi maaperään luonnollisella tavalla.


   Case 1 – Raatimiehenkadun ja Läntisen Mannerheiminväylän välinen tontti   

Raatimiehenkadun pohjoispuolella oli noin 30 metrin levyinen ja 250 metrin pituinen viherkaista, jolla kasvoi isoja puita, pensaita sekä niitty- ja nurmikasvillisuutta. Kaista toimi näkösuojana Läntisen Mannerheimintien suuntaan suodattaen ääntä, puhdistaen ilmaa ja luoden vehreän näkymän Raatimiehenkadulla asuvien iloksi.

Vuosina 2021-2022 lähes kaikki viherkaistalla kasvaneet puut kaadettiin ja vehreän viheralueen tilalle nousi kolme kuusikerroksista kerrostaloa laajoine asfaltoituine parkkialueineen. Samalla menetettiin noin 25 puuta ja maavaraisten viheralueiden määrä supistui yli 80%. Läntisen Mannerheiminkadun puoleiselle sivulle rakennettiin näköesteeksi ja äänivalliksi korkea kivikoriaita. Rakennusten kainalossa oleva pieni leikkipaikka päällystettiin keinonurmella.

Kuvakooste 1: Raatimiehenkadun ja Läntisen Mannerheiminväylä välinen tontti


   Case 2 – Aleksanterinkadun ja Sibeliuksenbulevardin kulmauksessa oleva tontti   

Toinen esimerkkitontti sijoittuu Aleksanterinkadun päähän, Aleksanterinkadun ja Sibeliuksenbulevardin kulmaukseen. Tontilla oli aikaisemmin kaksi heikkoon kuntoon päässyttä puista pienkerrostaloa ja vehreä pihapiiri suurine puineen ja pensaineen. Tontilla kasvoi mm. yksi Porvoon komeimmista lehtikuusista, joka toimi hienona näkymäakselin päätepisteenä Wittenberginkatua etelään päin ajettaessa. Vanhat puutalot purettiin tontilta vuonna 2017, jonka jälkeen puistomainen tontti jäi tyhjilleen.

Vuonna 2021 käynnistyi rakennushanke, jonka myötä tontille nousi kaksi kuusikerroksista kerrostaloa autopaikkoineen. Tontille ei jäänyt käytännössä lainkaan alkuperäistä kasvillisuutta, vaan se korvattiin uusilla pienillä viheralueilla, jotka löytyvät muutamina pieninä sirpaleina rakennusten ympäriltä. Autokatosten viherkatoilta vesi ohjautuu maanalaisiin putkiin ja niiden kautta todennäköisesti edelleen kaupungin hulevesijärjestelmään.

Kuvakooste 2: Aleksanterinkadun ja Sibeliusbulevardin kulmauksessa oleva tontti


   Case 3 – Aleksanterinkaaren sisäkehä   

Kolmas tontti sijoittuu Aleksanterinkaaren sisäkehälle. Alue oli vuoteen 2015 asti joutomaata, jolla kasvoi monilajinen ja monimuotoinen niitty- ja kosteikkolajisto. Alueen poikki kulki sorapintainen kävelypolku.

Vuonna 2017 valmistunut kortteli-/rakennuskokonaisuus peitti alleen koko laajan viheralueen. Rakentamisen jälkeen uudet viherrakenteet sirpaloituivat rakennusten välisiin tiloihin ja niiden määrä putosi noin kymmenesosaan alkuperäisestä. Aiemmin paikalla ollut niittyalue painanteineen suodatti ja imeytti hulevesiä tehokkaasti, mutta rakentamisen jälkeen hulevesien käsittelyssä on jouduttu turvautumaan keinotekoisiin ratkaisuihin. Sen seurauksena alueella kärsitään nyt kaupunkitulvista, joiden käsittelyssä rakennetut hulevesijärjestelmät ovat olleet kovilla.

Kuvakooste 3: Aleksanterinkaaren sisäkehä

Kutistuvat viheralueet

Lähes jokainen uusi, kaupunkirakenteen tiivistämiseen tähtäävä rakennushanke syrjäyttää kaupungista valtavan määrän lähiluontoa. Vaikka muutokset yksittäisellä tontilla saattavat vaikuttaa pieniltä, niiden yhteisvaikutus kaupungin mittakaavassa on merkittävä. Edellä on tarkasteltu vain muutamaa tonttia, mutta jos pohditaan miten monen tontin kohdalla Porvoossa on samansuuntaiset vaikutukset, kaupunkivihreän kohtalo alkaa varmasti hahmottua.

Kunnollisista pihoista, lähiluonnosta ja katupuiden määrästä tingitään tiivistämisen hyötyihin vedoten.

Hannu Hautajärvi, Verde 1.11.2023

On periaatteessa hyvä, että kaupunkirakenteen laajeneminen neitseellisille luontoalueille, kuten urban sprawl -ilmiössä, pyritään estämään. Kuitenkin, kaupunkirakenteen tiivistäminen on tutkitusti tuonut mukanaan monia muita haasteita, ei vain viihtyisyyden ja asukkaiden hyvinvoinnin, vaan myös luonnon monimuotoisuuden, hulevesien hallinnan ja mikroilmaston osalta. Lähiluontoa ei voida ”siirtää” kaupungin reunoille ilman, että samalla vaarannetaan luonnon kiertokulku ja viihtyisä kaupunkiympäristö.

On tekopyhää todeta, että tiivistämällä kaupunkirakennetta säästetään luontoa kaupungin reunoilla, jos sitä samalla tuhotaan kaupungin sisällä.


Terveysvaikutukset

Tuoreen tutkimustiedon valossa1 lähiluonnolla on merkittävä vaikutus ihmisten terveyteen ja sitä kautta myös kansantalouteen. Lähiluonnon väheneminen nostaa sote-kustannuksia ja heikentää elämänlaatua lisäämällä masennusta ja kakkostyypin diabetesta. Selvityksen mukaan kaupunkien viheralueiden määrän vähentyessä 10 prosentilla masennuksen vuosittaiset kokonaiskustannukset nousisivat jopa 71–150 miljoonaa euroa, ja kakkostyypin diabeteksen kustannukset 67–139 miljoonaa euroa.

Jatkossa tarvitaan luontoympäristöä paremmin säästävää kaavoitusta ja rakentamista.

Liisa Tyrväinen, Luke 29.10.2024

Luontoympäristöt tuovat parhaan terveyshyödyn, kun ne ovat laadukkaita ja helposti ihmisten saavutettavissa. Parhaat hyödyt löytyvät useimmiten kotien ja työpaikkojen lähiluonnosta. Rakentamisen tiivistäminen kohdistuu kuitenkin usein juuri näihin tärkeisiin viheralueisiin.


Kehittyvät kaupungit

Kaupunkien kehitys ja jatkuva rakentaminen ovat väistämättömiä prosesseja, jotka heijastavat yhteiskunnan tarpeita vastata väestönkasvun tuomiin haasteisiin. Rakentaminen tuo kaupunkialueille uutta infrastruktuuria, asuntoja ja palveluita, minkä tavoitteena on parantaa alueen toimivuutta ja houkuttelevuutta. Tiiviimpi rakentaminen ja hyvin suunniteltu infrastruktuuri voivat vähentää liikenteen päästöjä, tehostaa energiankäyttöä ja mahdollistaa resurssien paremman hyödyntämisen.

Uudisrakentamisella on kuitenkin merkittäviä ja usein kielteisiä vaikutuksia kaupungin lähiluontoon, joka joutuu väistymään rakennusten, teiden ja muiden infrastruktuurihankkeiden tieltä. Tämä lähiluonnon katoaminen vähentää luonnon monimuotoisuutta ja kaventaa elintilaa monilta eläin- ja kasvilajeilta, joille kaupunkien viheralueet ovat tärkeitä elinympäristöjä. Lisäksi viheralueet ovat kaupunkilaisille tärkeitä hyvinvoinnin, virkistäytymisen ja sosiaalisen elämän kannalta – ne tarjoavat tilaa ulkoiluun, yhteisöllisiin tapahtumiin ja arjesta irtautumiseen.

Liian tiivis kaupunki ei ole kestävä kaupunki

Ranja Hautamäki, Co-carbon 20.2.2023

Uudisrakentamisen myötä kaupungit joutuvat pohtimaan, kuinka tasapainottaa kasvun ja kehityksen tarpeet luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön hyvinvoinnin kanssa. Kestävä kaupunkisuunnittelu, joka säilyttää viheralueita ja turvaa ekologisia käytäviä, on elintärkeää. Näin voidaan vähentää rakentamisen aiheuttamaa painetta lähiluonnolle ja luoda ympäristö, jossa sekä ihmiset että luonto voivat kukoistaa.

Laadin lokakuussa 2024 valtuustoaloitteen, jossa esitän, että tiivistyvää kaupunkirakennetta tulisi tasapainottaa viherrakenteen tilan jatkuvalla tarkastelulla.


VALTUUSTOALOITE 30.10.2024

Vihermittarit tiivistämisen vastinpariksi

Kaupunkirakenteen tiivistäminen on keskeinen Porvoon kaupunkistrategialle asetettu tavoite. Tiivistämisen yhteydessä on kuitenkin välttämätöntä varmistaa, että kaupungin viheralueet ja luontoarvot säilyvät, ja jopa paranevat, jotta kaupunkilaisten elämänlaatu ja ympäristön ekologinen tasapaino turvataan.

Viheralueilla on merkittävä rooli kaupunkien hiilinieluina, viihtyisyyden edistäjinä sekä ilmastonmuutokseen liittyvien haittojen lievittäjinä. Puiden ja viherkasvillisuuden tarjoamat ekosysteemipalvelut, kuten ilman puhdistaminen, varjostus, melun vaimennus sekä hulevesien hallinta ovat kriittisiä kaupunkiympäristön kestävyyden ja elinkelpoisuuden kannalta. Päätöksentekijöillä on usein rajalliset keinot arvioida vihreän infrastruktuurin taloudellisia hyötyjä, mikä johtaa sen vähäiseen rooliin budjettikeskusteluissa. Siksi on tärkeää, että kaupunkisuunnittelussa on käytössä tehokkaita mittareita viheralueiden säilymisen ja kehittämisen seuraamiseksi.

Ehdotan, että Porvoon kaupunki ottaa käyttöön vuosittain laskettavat vihermittarit, jotka auttavat seuraamaan kaupunkiluonnon ja viheralueiden tilaa sekä kehitystä erityisesti keskeisillä alueilla. Kaupungin viherrakenteen tilaa olisi mahdollista tarkastella ja analysoida esimerkiksi seuraavien tekijöiden avulla:

  1. Latvuspeitteisyys – Ilmakuvien avulla voidaan seurata kaupunkipuiden latvuston määrää ja kehitystä. Latvuspeitteisyys vaikuttaa merkittävästi kaupungin varjostukseen, ilmanlaatuun ja hiilensidontaan.

  2. Pintamateriaalit – Kaupungin maa-alueet voidaan jakaa vihermassaan (puut, pensaat, metsät ja puistot), läpäiseviin materiaaleihin (esim. hiekkapolut ja soratiet) ja koviin pintoihin (kuten asfaltti ja betoni sekä rakennusten katot). Tämä mittari auttaa arvioimaan viheralueiden suhteellista osuutta tiiviisti rakennetuissa ympäristöissä.

Näiden mittareiden avulla voitaisiin arvioida kaupungin viherpeitteisyyden muutoksia tiivistymisen edetessä ja tehdä ennakoivia päätöksiä viheralueiden säilyttämisestä ja kehittämisestä. Vihermittarit tukisivat myös Porvoon kaupungin tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä, sillä kasvillisuuden lisääminen on avainasemassa kaupunkien hiilinieluina.

Mittarien käyttöönotto edistäisi sekä ekologisesti kestävää että viihtyisää kaupunkisuunnittelua ja parantaisi mahdollisuuksia arvioida viheralueiden ja -infrastruktuurin taloudellisia hyötyjä kaupunkilaisille ja päättäjille.

Näin varmistamme, että kaupunki kasvaa kestävästi ja ympäristön kannalta vastuullisesti tulevaisuudessakin.

Tekoälyn näkemys tiivistyvän kaupunkirakenteen sisään jäävistä viheralueista. Kuva AI / DALL·E .


Lisätietoja ja linkkejä:


Kuvalähteet:

  • Valokuva 1. Mika Varpio, 2024

Google Streetview -näkymät ENNEN ja JÄLKEEN

Vanhat ilmakuvat

Uudet ilmakuvat

  • Kuva tiivistyvän kaupunkirakenteen sisälle puristuneesta, aidatusta ja heikkokuntoisesta viheralueesta, AI (DALL·E)

Vastaa