Kauneuden kokeminen rakennetussa ympäristössä

Usein viitataan kuluneeseen sanontaan ”kauneus on katsojan silmässä”, kun estetiikasta ja tyyliseikoista syntyy erimielisyyttä ja halutaan puolustella omaa näkemystä. Silloin ei useinkaan osata tai haluta perustella asiaa muulla tavoin kuin vetoamalla omaan tulkintaan kohteen tuottamista mielikuvista ja esteettisistä arvoista. Kyse on tällöin aina subjektiivisesta lähestymistavasta. Jos ottaa aiheeseen tieteellisen lähestymistavan voidaan asioita kuitenkin pyrkiä tarkastelemaan myös objektiivisesti.

Olen käsitellyt aihetta lyhyesti myös toisessa blogissani, mutta avaan arkkitehtuuriin liittyvän kauneuden kokemiseen kytkeytyviä perusteita ja käsitettä tässä vähän laajemmin.

Kuva 1. Makuasioista käydään joskus kiivastakin väittelyä. Kuvamuokkaus M. Varpio 2021


Makuasioita?

Kaupunkiympäristössä kaikki aistein koettava vaikuttaa mielikuviin ja tunteisiin. Ihmisen kulttuuritaustalla on ratkaiseva vaikutus yksilöllisen mielikuvan syntymisessä. Siihen vaikuttavat ihmisen omat lähtökohdat: minkälaisia vaikutteita hän on lapsuudessa saanut ja omaksunut, missä ja mitä hän on opiskellut, missä työskennellyt, minkälainen vaikutus ystävä- ja tuttavapiirillä on ollut hänen käsitystensä muodostumiseen, minkälaiset arvot hän kokee tärkeiksi jne. Nämä yksilölliset kokemukset ja tuntemukset ovat kuitenkin ”vain” kyseisen yksilön subjektiivisia mielikuvia, eikä niitä voi sellaisenaan käyttää yleispätevän totuuden julistamiseen. Jos näkemysten vertailu perustuu vain yksilölliseen mielipiteeseen, tulee keskustelusta helposti ”juupas-eipäs” väittelyä, joka ei johda mihinkään. Objektiivisen arvion tekemiseksi olisikin hyvä laajentaa perspektiiviä ja pyrkiä näkemään asiat moniulotteisemmin, laajemman ihmisjoukon tuntemusten ja tieteellisen näkökulman kautta. Silloin voidaan puhua kattavammasta ymmärryksestä ulkoisten aistimusten synnyttämiä mielikuvia kohtaan.

Kuva 2. Kauneuden kokemus syntyy aivoissa. M. Varpio 2021


Kauneuden kokemus syntyy aivoissa

Tunteiden käsittely sijaitsee aivojen primitiivisemmällä alueella, ns. matelija-aivoissa. Sieltä löytyvät vanhimmat rakenteet, kuten limbinen järjestelmä, joka on vastuussa tunneperäisten prosessien säätelemisestä. Limbinen järjestelmä on suoraan yhteydessä etuaivolohkoon, rakenteisiin, joihin liittyy monimutkaisempia ajatusprosesseja. Otsalohkojen sisäosissa sijaitsee hippokampus, joka osallistuu esineiden visuaalisen tiedon prosessointiin (Ellard, 2015, s. 42). Hippokampuksen alue sisältää neljää hermosolutyyppiä, jotka yhdessä muodostavat nisäkkäiden navigointijärjestelmän ytimen. Hippokampuksen erilaiset solut tarjoavat tietoja ympäröivän ympäristön sijainnista, etäisyydestä ja geometriasta ja luovat eräänlaisen kognitiivisen kartan ympäristöstä (Spiers & Barry, 2015). Tutkimusten mukaan onnellisuuden ja hyvänolon tunteeseen liittyvä aktiivisuus liittyy erityisesti vasempaan etuaivolohkoon (Montgomery, 2015, s. 29). Siellä muodostuu myös käsitys siitä mistä pidämme ja mistä emme pidä.

Mielikuvan syntymisestä vastaa suurelta osin näköaisti, mutta muillakin aisteilla on vaikutusta asiaan. Haju-, maku- ja tuntoaistin vastaanottamat ärsykkeet voivat vahvistaa tai heikentää näköaistin luomaa mielikuvaa. Tuoksut vaikuttavat henkilön tunnepohjaiseen reaktioon rakennuksesta. Jos rakennuksesta esimerkiksi leijuu voimakas kahvin tuoksu, se voi herättää muistikuvia aiemmista kokemuksista. Äänimaisema on myös merkittävässä roolissa kokemisessa. Äänen kaiku, täyteläisyys ja monitahoisuus antavat ihmiselle tärkeää tietoa tilan koon ja muodon hahmottamiseksi. Tuntoaistilla voidaan kokea esimerkiksi rakennuksen materiaaleja ja lämpötilaa. Rakennuksen lämpötila voi vaikuttaa ihmisen mukavuuteen, tunnetilaan ja kauneuden kokemukseen. (Coburn et.al. 2017)

Pohdi esimerkiksi seuraavaa ajatusleikkiä: Saat eteesi kauniin mansikkakakun, minkä kermakuorrutus ja kesäisen punaiset mansikat näyttävät niin herkullisilta, ettet malttaisi odottaa, että pääset haukkaamaan siitä palasen. Samalla nenääsi kuitenkin tulvahtaa vastenmielinen löyhkä, joka muistuttaa mätää kananmunaa. Kun koetat ottaa lusikalla palan kakusta, saat kipunoivan sähköiskun sormiisi ja kun vihdoin saat palan kakkua suuhusi, maistuu se vastoin kaikkia odotuksia suolaiselta ja härskiintyneeltä. Mielikuvasi kakusta ei varmasti ole enää niin kaunis, kuin mitä pelkän näköaistin välittämä kuva antoi ymmärtää.

Kuva 3. ”Moni kakku päältä kaunis…”. Lähde: https://pixabay.com/photos/strawberries-cake-dessert-sweet-5842027/


Evoluutio ja alitajunta

Ihmiskunta on geneettisesti ohjelmoitu tavoittelemaan kahta asiaa: toisaalta henkiinjäämistä, toisaalta nautintoa tai mielihyvää (Ruggles, 2017, s. 9). Vaikka ulkoinen ympäristömme on muuttunut merkittävästi, ihmisen evolutiivisen kehityksen jäljiltä moni asia (usein alitajuisesti) ohjailee meitä ja mieltymyksiämme. Meillä on edelleen lajimme kehitykseen liittyviä alkukantaisia “muistoja” tai “kaikuja menneisyydestä”, jotka määrittelevät käyttäytymistämme. Nämä tekijät on koodattu syvälle ruumiiseemme ja hermojärjestelmäämme, ja ne vaikuttavat meihin aina kun liikumme paikasta toiseen. Niillä on myös merkittävä rooli paikkaan liittyvien mieltymysten ja vastenmielisyyden tunteiden luomisessa, samoin ne vaikuttavat stressitasoihin ja jopa immuunijärjestelmän toimintaan (Ellard, 2015, s. 31-35).

Yksinkertaistaen voisi sanoa, että ihmisellä on edelleen “takaraivossaan” savannieläjän piirteitä, jotka vaikuttavat hänen paikanvalintakriteereihinsä. Viihdymme esimerkiksi paremmin avoimen aukion reunoilla kuin sen keskellä. Tämä juontaa juurensa siihen, että olimme helpompi saalis savannin keskellä kuin sen reunoilla, jonkin puun alla vähän piilossa, mistä itse näimme hyvin, mutta mistä meitä ei niin helposti nähty tai voitu saalistaa. Hermojärjestelmäämme koodatut tekijät vaikuttavat myös esimerkiksi mittakaavan ja muotojen aistimiseen. Kaipaamme edelleen näkymiä ja luonnollisia muotoja, jotka olisivat vahvistaneet henkiinjäämisemme mahdollisuuksia tuhansia vuosia sitten. Nämä tekijät vaikuttavat edelleen lähes kaikkeen käyttäytymiseemme, esimerkiksi siihen missä haluamme kävellä ja istua, mihin suuntaamme katseemme ja kuinka organisoimme elämäämme. Riippuvuus luonnosta luo edelleen perustan elämisemme rakenteelle (Ellard, 2015, s. 51, Montgomery, 2015, s. 114). Tämän vuoksi kauneus ei olekaan aina “katsojan silmässä”, vaan tietyn tyyppisten paikkojen miellyttävyydelle löytyy biologiset perusteet.

Kuva 4. Meissä on yhä savannieläjän piirteitä. Kuvamuokkaus: M. Varpio


Neuropsykologia, neuroarkkitehtuuri ja psykologian maantiede

Neuropsykologia (neuropsychology) on tieteenala, joka tutkii aivojen vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen, vireystilaan ja kognitiivisen suorituskykyyn. Neuroarkkitehtuuri (neuroarchitecture) on neurotieteen ja arkkitehtuurin väliin sijoittuva tutkimuskenttä, jossa tarkastellaan arkkitehtonisten kokemusten vaikutusta ihmismieleen (Coburn et.al. 2017). Psykologinen maantiede (psychogeography) limittyy edellisiin ja siinäkin tutkitaan ympäristön vaikutusta ajatteluumme.

Edellä mainittuihin tieteenaloihin liittyvät tutkimukset osoittavat, että luonto ja luonnosta johtuvat toimintamallit ohjaavat edelleen vahvasti toimintaamme ja vaikuttavat onnellisuuden ja turvallisuuden tunteeseemme myös urbaanissa ympäristössä (Ellard, 2015, s. 36-37). Arkkitehtuurin esteettiset ominaisuudet vaikuttavat mielialaamme, kognitiiviseen toimintaamme, käytökseemme ja jopa henkiseen terveyteemme (Coburn at.al. 2017). Pidämme alitajuisesti muodoista, joita muutenkin esiintyy luonnossa: pyöreät, kaarevat, rytmikkäät, kerrannaiset, symmetriset, kompleksiset ja fraktaalit muodot vetävät meitä puoleensa. Fraktaalit ovat muotoja tai rakenteita, jotka ovat osittain tai kokonaan itsensä kaltaisia eri mittakaavoissa. Fraktaalit tarjoavat toistuvaa rytmiä, mikä linkittyy suoraan biologiseen rakenteeseemme, minkä vuoksi fraktaaleja kuvioita katsoessa koettu harmonian tunne synnyttää mielihyvää ja se koetaan kauniina (Ruggles, 2017, s. 23).

Kuva 5. Fraktaalinen muoto, joka toistaa itseään eri mittakaavoissa
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/fb/Mandel_zoom_13_satellite_seehorse_tail_with_julia_island.jpg

Sen sijaan suorakulmaiset, tasaiset, monotoniset, levymäiset ja terävät muodot ovat ihmiselle ongelmallisia. Ne ovat luonnottomia, eikä niissä ole mitään kiinnekohtaa, mihin silmä voisi orientoitua. Suoria linjoja ja teräviä kulmia pidetään paitsi vähemmän kauniina, niiden keskellä asumisella voi myös olla isoja vaikutuksia käytökseemme (Ellard, 2015, s. 134). Suorakulmaiset, tasaiset betoni-lasipinnat ovat tylsiä ja virikkeettömiä, eivätkä ne ruoki mielikuvitustamme.

Kuva 6. Tylsän näköinen rakennus. https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/88/2006-03-25_-_London_-_Boring_Building_Reflected_in_Boring_Building_%284888195335%29.jpg

Elävän rakennetun ympäristön kauneuteen liittyvät monimuotoisuus, inhimillinen mittakaava, käveltävyys ja hallittavuuden sekä identiteetin tunteet. Identiteetin tulisi löytyä kaupunkirakenteen kaikilta tasoilta (oma koti, naapurusto, lähikorttelit, kaupunginosa, kaupunki) (Sim, 2019, s. 213, 224-225). Hyvä kaupunkirakenne on arkkitehtuurinen kokonaisuus, missä mittasuhteet, materiaalit, värit ja yksityiskohdat voimistavat ja rikastavat tilan muita ominaisuuksia. Kaikki aistit ovat mukana muokkaamassa tätä mielikuvaa. (Gehl, 2010, s. 177-178)

Rakennusten julkisivujen alimmalla kerroksella on merkittävä vaikutus kaupunkitilan kokemiseen. Ihmiset mielellään kävelevät ympäristössä, jossa on avoimia, vuorovaikutteisia ja eläväisiä julkisivuja. Lisäksi muukin käyttäytyminen ja tekeminen muuttuvat tällaisissa paikoissa. Ihmiset pysähtyvät, katselevat ympärilleen ja imevät positiivia ärsykkeitä aivojen mielihyväkeskukseen. Tästä syystä he todella haluavat olla siellä. (Ellard, 2015, s. 110)

Kuva 7. Kaunis rakennus, jonka virikkeellinen katutaso vetää elämää puoleensa. https://pixabay.com/photos/streetscape-pedestrians-people-3392982/


Silmä ja mieli

Arkkitehtuurin kokemista ja tulkintaa on tutkittu myös katseenseurannalla (Eye-Tracking). Koehenkilöille esitettiin erilaisia rakennuksiin ja kaupunkinäkymiin liittyviä kuvia ja seurattiin samalla heidän tiedostamattomia silmänliikkeitään. Tutkimuksissa havaittiin, että koehenkilöt välttelivät tyhjiä, laajoja pintoja, mitäänsanomattomia julkisivuja tai arkkitehtuuria, jossa oli lasia joka sivulla. Niiden sijaan katse hakeutui kontrasteihin aina kun niitä oli tarjolla. Ikkunat, erkkerit, kaaret, kaiteet, ulokkeet, kuviot, muraalit, kuistit ja muut mielenkiintoiset yksityiskohdat vetivät katsetta puoleensa ja loivat kiinnekohtia, ei pelkästään katsomiselle, vaan myös olemiselle. Kysyttäessä ihmiset nimittäin kertoivat tuntevansa olonsa kotoisammaksi ja viihtyisämmäksi sellaisissa paikoissa, joihin heidän katseensa tiedostamatta kohdistui.

Kuva 8. Katse hakeutuu mielenkiintoisiin yksityiskohtiin. Lähde: https://commonedge.org/wp-content/uploads/2017/11/DevensHouse.jpg


Luonnosta erkaantuminen

Ihmiskunta on rakentanut kaupunkeja jo 5000 vuotta. Suurimman osan tästä ajasta rakentamista ovat ohjanneet luonnon lait ja dynamiikka. Vasta teollisen vallankumouksen jälkeen, viimeisen 200 vuoden aikana, on suunnittelufilosofia muuttunut merkittävästi. Teknologia ja koneet mahdollistivat tehdastuotannon ja kaupunkien nopean kasvun. Rakennusmateriaalit muuttuivat kivestä, savesta, maasta ja puusta betoniksi, lasiksi, lasikuiduksi ja muoviksi.

Tekniikka on suonut meille lukuisia arjen askareita helpottavia laitteita, mutta samalla se on etäännyttänyt meitä luonnonympäristöstä. Itse ajavat autot ja gps-paikannuslaitteet ohjaavat meitä paikasta toiseen ilman että meidän tarvitsee itse tehdä mitään. Meidän ei ole enää välttämätöntä painaa mieleemme maamerkkejä tai opetella karttojen lukemista ja suunnistamista. Meidän ei tarvitse osata tulkita luonnon merkkejä sään muuttumisesta, koska älypuhelin tarjoaa kaikki tiedot ulottuvillemme käden käänteessä. Maaseudun ja kaupungin suhde on hämärtynyt ja kaupan einesosastolta ruokansa hakevan kaupunkilaisen voi olla vaikea hahmottaa koko tuotantoketjua.

Viimeisten vuosikymmenten aikana sosiaalisen median kautta tapahtuva vuorovaikutus ja Pokémon Go -tyyppiset pelit ovat lisänneet elinympäristömme kokemista virtuaalisena ja kontakti reaalimaailmaan on hämärtynyt. Emme kiinnitä luonnolliseen ympäristöömme enää niin suurta huomiota kuin muutama sata vuotta sitten, vaikka toisaalta esimerkiksi geokätköily onkin voinut parantaa luontokontaktia. Nykyihminen kokee kaupunkitilan joka tapauksessa hyvin eri tavalla kuin lajitoverinsa jokunen sata tai tuhat vuotta aikaisemmin. (Mondschein, 2020, s. 123, 134, 136)

Luonnossa kaikki on tasapainossa, mutta nykyään pystymme rakentamaan täysin luonnottomia ja epäsuhtaisia rakennelmia, jotka tuntuvat uhmaavan luonnonlakeja. Elämme virtuaalimaailmassa, missä ympäristön vaikutus on minimoitu.

Tekniset edistysaskeleet ja kaupunkitilassa tapahtuneet muutokset eivät kuitenkaan ole vaikuttaneet geneettiseen perimäämme. Olemme henkisesti edelleen sidoksissa luontoperimäämme, vaikka vähättelisimmekin sen merkitystä tai emme sitä itse tiedostaisikaan.

Kuva 9. Ihminen kiinnittää yhä vähemmän huomiota ympäristöönsä. Kuvalähde: https://libreshot.com/hu/walking-with-mobile-phone/


Paradigman muutos

Jo ennen ajanlaskun alkua roomalainen arkkitehti Vitruvius määritteli arkkitehtuurin peruskomponenteiksi kauneuden (tai houkuttelevuuden), kestävyyden ja käytettävyyden (venustas, firmitas, utilitas). Vitruviuksen kirjoittama kirja De Architectura linjasi suunnitteluihanteita ja tavoitteita renessanssista aina teolliseen vallankumoukseen asti. Arkkitehdit pitivät kirjaa käyttöoppaana ja ammattinsa “raamattuna”. Vitruviuksen suunnitteluperiaatteet ohjasivat mm. Andrea Palladiota hänen Venetsialaisiin huviloihinsa, Filippo Brunelleschiä hänen Firenzeläiseen kupoliinsa ja Leonardo da Vinciä piirustukseen Vitruviuksen miehestä. (Myles, 2014)

Vitruviuksen periaatteet ohjasivat arkkitehtuuria yli 2000 vuotta, kunnes modernistinen liike syrjäytti ne 1900-luvun alkupuolella. Modernistinen liike syntyi vastavoimana 1800-luvun lopun historiallisille ja konservatiivisille traditioille. Liike asetti arkkitehtuurin uusiksi tavoitteiksi muodon, hyödyllisyyden ja kädentaidon (form, utility, craft) ja sivuutti kauneuden tavoittelun yhtenä suunnittelun päämääränä (Ruggles, 2017, s. 1, 78, Malego, 2020, s. 29). Modernismin myötä arkkitehtuurissa hylättiin historialliset tyylit ja koristeellisuus. Muotoja yksinkertaistettiin ja ”tarpeettomat yksityiskohdat” poistettiin. Arkkitehtuurissa tavoiteltiin puhtaita geometrisiä linjoja ja muoto alistettiin käyttötarkoitukselle. Monet modernistisen suunnittelun teemat näkyvät edelleen nykyarkkitehtuurin valtavirrassa, vaikka aiempi dogmatismi onkin jo saanut antaa tilaa muille tyyleille.


Koulutuksen merkitys

Kunkin arkkitehtisukupolven suhtautumista rakennettuun ympäristöön muokataan jo koulutusvaiheessa ohjaamalla mielikuvia hyvästä rakentamisesta ”oikeaan” suuntaan. Toisaalta arviomme ”hyvästä” ympäristöstä voi muodostua täysin subjektiivisesti. Siihen vaikuttavat aivojemme saamat impulssit muistoista, kulttuurista ja mielikuvista. Konsepti hyvästä rakennuksesta tai ympäristöstä voikin olla jälkikuva menneisyytemme mukavista muistoista. Se voi olla myös median luomia mielikuvia tai rationaalista analyysia siitä, miten nuo rakenteet vaikuttavat elämäämme (Montgomery, 2015, s. 92).

Arkkitehtuurin opinnoissa käydään läpi koko joukko erilaisia rakennustyylejä ja rakennushistoriaa sekä pohditaan niiden taustaa, merkitystä ja vaikuttavuutta. Neuroarkkitehtuuri on kuitenkin toistaiseksi unohdettu alue (Goldhagen, 2017, s. 34). Koulutus ei välttämättä olekaan riittävän monipuolista siitä näkökulmasta, miten rakennettu ympäristö vaikuttaa meihin psyyken tasolla.

Kun itse opiskelin Aalto-yliopistossa arkkitehtuuria, taidehistoriaa ja kaupunkisuunnittelua, ei opinto-ohjelman kurssipaletista löytynyt yhtään kurssia neurotieteestä. Olen sittemmin omatoimisesti tutustunut laajaan valikoimaan alan kirjallisuutta ja tutkimustietoa. Se on avannut aivan uusia ovia arkkitehtuurin ja rakennetun ympäristön ymmärtämiseen ja arvottamiseen. Mielestäni neuroarkkitehtuuri lisää ymmärrystä sen suhteen, miten arkkitehtuuri koetaan (myös asiantuntijapiirien ulkopuolella). Aihe olisikin hyvä saada osaksi tulevien suunnittelijoiden opetusohjelmaa.


Lähteet:

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Hanna

    Tuttua asiaa arkkitehtuurin silmin. Suurkiitokset hienosta koosteesta!

  2. Jouni

    Erinomaisen mielenkiintoinen artikkeli. Uskottavaa ja näkemyksellistä tekstiä. Kiitokset

Vastaa